Tältä näyttää nykyinen kotikaupunkimme, jonne muutimme elokuussa.
Koko vuoden kestävä kesä on kyllä ehdoton plussapuoli, nyt varsinkin kun kuulee lumen sataneen jo kotosuomeen. Sitä märkää kökkösyksyä ei kyllä ole ikävä. Eikä pimeyttä. Varmaan joskus joulun tienoilla voi olla ekan kerran ikävä lunta ja tunnelmallista hämyä, mutta kyllä se pian ohi menee kun pulahtaa uima-altaaseen kellumaan + 30 asteiseen veteen ja katselee palmujen lehviä korkealla yläpuolella.
Päivät kuluvat joutuisasti lasten kanssa touhuillessa ja uuteen kotikaupunkiin tutustuessa. Olen myös innostunut kovasti ompelemaan, joten ompelukone ja saumuri suhisee ahkerasti ja Matildalle syntyy uutta päällepantavaa vähän väliä. Tällä hetkellä keskityn pieniin mekkoihin, mutta kunhan itseluottamus hieman kasvaa niin uskallan varmasti jo siirtyä myös vaativampiin juttuihin, kuten aikuisten vaatteisiin ja paitapuseroihin nappeineen ja taskuineen.
Viime vuonna opiskeltu tekstiilityön sivuaine oli kyllä loistava innoke ja nyt minulla pyörii jatkuvasti mielessä mitä kaikkea ihanista kankaista voisikaan ommella, jos olisi aikaa. Mutta konttaavan vauvan ja 2-vuotiaan uhmakkaan kanssa ei ompeluaikaa kovin paljon tahdo löytyä.
Lapset siis kasvaa kovaa kyytiä, ja sitä on ihana seurata. Matildan kanssa voi jo keskustella oikeasti. Tänään isänsä oli väsynyt ja huonolla tuulella. Matilda kysyy vakava ja huolestunut ilme kasvoillaan: "Mikä sinua vaivaa isi?" Halusi myös oikeasti kuulla vastauksen ja lohduttaa isiä.
Joonatan nousee seisomaan tukea vasten, ja on aina nykimässä hameenhelmaa kun kiinni saa ja yrittää nousta jalkoja vasten ylös. Sisarusten yhteisiä suosikkileikkejä on painiminen, joka on ulkopuolisen silmiin välillä aika rajuakin, mutta molemmat lapset käkättää ihan räkänä ja meno jatkuu kunnes toinen (yleensä vauva) jää alakynteen ja karjaisee pelin poikki. Kyllä Joonatankin välillä saa Matildan kumoon puskettua, ja siitäkös riemu repeää. Lasten yhteisiä leikkejä on myös "töihin meno" eli sulkeutuminen vaatehuoneeseen kaikenlaisten kamojen kanssa.
Kaupunkina Miami on aika sopivan kokoisen oloinen ja oikeastaan siistimpi kuin ennakolta kuvittelin. Asuinalueemme on myös kaupungin turvallisinta seutua, joten omasta ja lasten puolesta ei todellakaan ole tarvinnut olla huolissaan kertaakaan. Liikkuminen muulla kuin autolla on hieman hankalaa, sillä suurten teiden yli ei välttämättä mene suojatietä ollenkaan ja matka katkeaa siihen, tai sitten joutuu kiertämään jopa satojen metrien ylimääräisen kiekerön. Matildan päiväkotiin olisi ihan kiva kävellä päivittäin, mutta sinne ei tosiaan pääse, kun on iso tie välissä.
Kovasti täällä jo odotellaan vieraita Suomesta arkea katkaisemaan. Ensimmäiset vieraat saapuvat marraskuussa, jee! :D
